Sotesta 84% on jo leveämmillä hartioilla

Vale, emävale, tilasto ja sote. Päätin viimein kaivaa tilastot esiin, jotta selviäisi mikä oikein on totuus tässä sote-sopassa. Tilastojen valossa tämän politiikkojen sote-ahdistuksen voisi luokitella ammattitaudiksi. Tauti on nyt edennyt terminaalivaiheeseen eli sote-lehmänkaupaksi, jossa maidon eli maakuntapäättäjien paikat saa keskusta ja kokoomuksen hyvä veli -verkosto pörriäiset saavat lihat eli rahat veroparatiisin ja me muut saamme sote-navetan takana olevan tunkion.

Paljon henkistä energiaa ja rahaa on kulunut selvitystöihin13 vuoden aikana kustannustehokkaan soten uudistamiseksi, vaikka varsinainen ongelma on Soten rahoitus tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen voisi julkaista käypä hoito -suositukset poliitikkojen sote-ahdistus ammattitautiin ennen kuin on liian myöhäistä.

Blogia varten olen tehnyt kaksi taulukkoa, joissa on esitetty 16 sote-alueen tarvevakioidut menot(indeksi) ja sote-palveluiden kustannuksia vuodelta 2016. Taulukoissa kunnat on jaettu virtuaalisiin sote-alueisiin kunnan koon mukaan pienimmästä suurimpaan.

Kuntien sote-palvelujen nettokustannukset ovat 3264 euroa asukasta kohti. Vanhusten palvelut ovat 538€, perusterveydenhuolto 607€ ja erikoissairaanhoito1204€ asukasta kohti. Vanhusten palvelujen menot oli saatu laskemalla yhteen ikääntyvien laitoshoito ja asumispalvelut sekä kotihoidon menot (ei asiakas erottelua). Perusterveydenhuolto ei sisällä suun terveyttä, jonka menot olivat 79€ asukasta kohti. Soten nettokustannukset ovat 17,9 miljardia euroa, josta terveydenhuollon osuus oli 56% ja sosiaalihuollon osuus 44%.

Pienimmissä kunnissa asukkaiden keski-ikä on isoja kuntia korkeampi, joka näkyy vanhusten palvelujen ja perusterveyden huollon menoissa. Pienimmillä kunnilla (5% väestöstä) vanhusten palvelut ovat 905€ asukasta kohti ja perusterveydenhuolto 877€ asukasta kohti. Perusterveydenhuollon menoihin sisältyy lyhyt aikainen vuodeosastohoito terveyskeskuksissa ja kaupunginsairaaloissa. Vuodenosastohoidon osuus vuonna 2016 oli 28% perusterveydenhuollon menoista.

Tarvevakioidut menot indeksi mahdollistaa kuntien sote-menojen vertailun toisiinsa nähden. Tarvevakioitu menot (indeksi) kertoo paljonko kunnan sote-meno(€) palvelutarve huomioon ottaen poikkeaa maan keskiarvosta (100). Palvelutarpeessa on huomioitu kuntien väestön ”ikä- ja sukupuolirakenne, sairastavuus ja sosioekonominen asema”.

Tarvevakioitu menot on hankala käsite ja THL:n tulkintaesimerkki on seuraava: ”jos kunnan tarvevakioidut menot(indeksi) ovat 95, niin kunnan palvelutarpeella suhteutetut sote-menot(€) ovat 5 prosenttia alhaisemmat kuin maassa keskimäärin.”

Helsingin tarvevakioitu menot -indeksi lasketaan seuraavasti. Helsingin nettomeno -indeksi on 88 (soten nettomeno(€) 88% maan keskiarvosta). Kun nettomeno- indeksi jaetaan Helsingin tarvekertoimella 0,88 (palvelutarve, koko maa on 1) niin tarvevakioiduksi menot -indeksiksi saadaan 100.

Maakunnista Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen Pohjois-Karjalan ja Päijät-Hämeen palvelutarpeella suhteutetut sote-menot ovat 4 – 6 prosenttia pienemmät kuin maassa keskimäärin. Kolmessa näistä maakunnista sote-palvelut tuottaa maakunnallinen kuntayhtymä.

Pienimpien kuntien (15% väestöstä, asukasluku <9440) palvelutarpeella suhteutetut sote-menot ovat 3% korkeammat kuin maassa keskimäärin. Kun kunnan asukasmäärä on yli 9500 asukasta niin kunnan palvelutarpeella suhteutettuun sote-menoon kunnan asukasmäärällä ei ole vaikutusta.

Kuntien välillä on isoja eroja sote-palvelujen tuottavuudessa. Taulukon kuuden ensimmäisen sote-alueen ”tehokkain” neljännes kunnista pystyi tuottamaan palvelutarpeella vakioidut sote-palvelunsa 9,6 % edullisemmin kuin ”heikoin” neljännes kunnista.

Yllä sanat ”tehokkain” ja ”heikoin” on laitettu heittomerkkeihin, koska tarvevakioidut menot(indeksi) ei kerro mitään sote-palvelujen laadusta. Pienempi tarvevakioitu menot(indeksi) saattaa kertoa siitä, että kunta säästää sote-palveluissa eli palveluita on liian vähän tarpeeseen nähden ja isompi tarvevakioitu menot (indeksi) saattaa kertoa paremmista palveluista.

Hyvä esimerkki kuntien välistä eroista on Turun ja Tampereen tarvevakioitujen sote-menojen 9% kustannusero Ouluun verrattuna (Tarvevakioidut menot indeksien erotus 0,09). Jos Turku ja Tampere pystyisivät tuottamaan palvelunsa yhtä hyvin/huonosti kuin Oulu (tarvevakioidut menot 96), niin Tampereen soten kustannukset olisivat olleet 68 miljoonaa euroa ja Turun 56 miljoonaa euroa pienemmät vuonna 2016.

Ensimmäinen sote-uudistus Paras-hankke (v.2006 – 2011) vähensi kuntien lukumäärää sadalla ja sen tavoitteena oli, että yli 20 000 asukkaan kunnat vastaisivat sote-palveluista. Tänä vuonna 84% sote-palveluista (€) järjestää/tuottaa yli 20 000 asukkaan kunta, maakunnalliset kuntayhtymä (Eksote, Essote, Kainuun sote, Keusote,Kymsote, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Siun sote ja Soite) ja sairaanhoitopiiri.

Emme tarvitse käytännössä sote-uudistusta, koska 84% sote-palveluista(€) tuotetaan leveämmillä hartioilla. Nykyisen järjestelmän korjaus vaatisi pienille kunnille enemmän taloudellista tukea. Pienten kuntien(15% väestöstä) vanhustenhoivan menojen tasaaminen samalle tasolle muun maan kanssa maksaisi 210 miljoonaa euroa vuodessa.

Nykyisen järjestelmän keskeinen ongelma on hoitoon pääsy. Tätä ongelmaa ovat poliitikot pahentaneet aliresursoimalla perusterveydenhuollon. Vuonna 2016 perusterveydenhuollon menot olivat 88 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuonna 2010 [3]. Erikoissairaanhoidon menot olivat vuonna 2016 puolestaan 1,7 miljardia eurot suuremmat kuin vuonna 2010.

Pärjäisimme ihan nykyisen ihan nykyistä sote-järjestelmää kehittämällä mutta joku sote-uudistus on tehtävä jotta tästä vuosikausia velloneesta sote-sopasta päästään eroon. Yksinkertaisin ja vähäriskisin sote-uudistus on siirtää kuntien perusterveydenhuolto sairaanhoitopiireille, joille myöhemmin verotusoikeus. Tämä takaisi terveyspalvelujen laadun säilymisen nykytasolla koko maan alueella tulevina kun palvelutarve kasvaa väestön ikääntyessä. Terveydenhuollon siirron jälkeen 90% sote-palveluista(€) olisi isommilla järjestäjillä (sote-menot v. 2016). Uudistus vähentäisi pienimpien kuntien (15% väestöstä) sote-menoja 57%.

Toinen sote-uudistuksen vaihtoehto ovat itsehallinnolliset alueet, jotka järjestävät joko terveyspalvelunsa tai kaikki sote-palvelunsa alueellaan. Esimerkkinä Uusimaa, jossa Helsinki, Espoo ja Vantaa järjestävät sote-palvelunsa itse ja muu Uusimaa toimisi omana sote-alueena.

Oma suosikkini on Timo Aron ja Timo Widbomin kehittämä 12 optimaalisista maakuntaa, joka perustuu ”aluerakenteen optimointiin suhteessa väestön todelliseen sijaintiin ja saavutettavuuteen” [4]. Sen pohjalta voisi löytyä sopivat sote-alueet ilman maakuntamallia.

Sote-uudistuksen aikana on riidelty sote-alueen koosta. Monien mielestä isompi sote-alue tarjoaisi suuremmat kustannussäästöt. Tilastojen perusteella kunnan koolla ei ole vaikutusta palvelutarpeella vakioituihin sote-menoihin kun kunnan asukasmäärä on yli 9500 asukasta. Hallituksen esittämät 18 maakuntaa ovat siten riittävän suuria järjestämään sote-palvelunsa. Pienempi sote-alueiden määrä ei todennäköisesti toisi merkittävää kustannussäästöä tai laadullista palveluhyötyä verrattuna 18 sote-alueeseen.

Emme pysty rahoittamaan suurten ikäluokkien vanhusten palveluja pelkästään verotuloilla vaan joudumme ottamaan lisää valtionvelkaa. Myös muut länsimaat joutuvat tekemään samoin. Suomen valtion velka on tällä hetkellä 45 %Bkt, Italian 141 %Bkt ja Japanin 240 %Bkt.

En pidä järkevänä hallituksen sote-uudistusta sen riskien takia. Yksityisessä yrityksessä toimivaa järjestelmää ei muutettaisi, jos riskitaso olisi sama kuin tässä kokoomuksen ja keskustan lehmänkaupassa. Maakuntamalli on tarpeeton hallintotaso ja maakuntien määristä ja niiden tehtävistä tulisi ikuinen poliittinen vääntö tulevaisuudessa.

Länsimainen demokratia on haastettu autoritääristen johtajien toimesta. Suomessa demokratian takaajana on ollut pitkälti luottamus edustukselliseen demokratiaan ja hallintokoneistoon. Hallituksen kiistanalaisesta ja isoriskisestä lehmänkaupasta jää pysyvä haava kansalaisten luottamukseen edustuksellista demokratiaan kohtaan, jos se menee niukasti läpi kun hallituksen kannatus tällä hetkellä vain 34 prosenttia.

Haastan lopuksi lukijoita tutustumaan esitettyihin taulukoihin ja pohtimaan itse mikä on totuus sote-sopassa ja mikä olisi paras vaihtoehto sote-uudistukselle, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Lähteet ja uusimmat tilastot:

[1]Tarvevakioidut menot: https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/talous-ja-politiikka/kustannukset-ja-vaikuttavuus/rahoitus/tarvevakioidut-menot

[2]Soten nettokustannukset: https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/sosiaali-ja-terveysasiat/kuntien-sosiaali-ja-terveydenhuollon

[3]Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2016: https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/terveydenhuollon-menot-ja-rahoitus

[4] 12 optimaalista maakuntaa: http://www.timoaro.fi/nykyiset-vai-optimaaliset-uudet-maakunnat/

* Lisätty tekstissä 12 optimaallista maakuntaa toiseksi tekijäksi Timo Widbom ja korjattu viite 4. 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu